sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Nilssonin viimeisimmät

Nyt on Nisun leikkauksesta mennyt pari viikkoa. Missä nyt mennään ?

Nyt mennään siinä, että tonttu on tonttu, mutta ilman pukua. Sitä olisi pitänyt pitää päällä koko 2 viikkoa, mutta Nisun elämänlaatu on niin paljon parempaa ilman sitä. Seurailin siis valvottuna sen nakuilua ensin muutaman päivän ja keskiviikkona lensi releet pesuun. Toinen on ollut niin onnellinen, kun on päässyt pesemään itseään.

Kuva ei ole manipuloitu.
Haava on parantunut todella hyvin. Gaggi on kulkenut ja nyt olen lopettanut gaggilääkkeidenkin antamisen. Muutenkin kissan energian tasot alkavat olemaan normaalit: eilen mm. kirjahyllyllä olisi pitänyt sisustaa, josta toki olin eri mieltä. Sisäänpäin kyllä hymyilin onnellisena, koska sairastellessa  sisustus ei toista kiinnostanut. En uskalla sanoa mitään liian positiivista tässä, mutta paremmalta näyttää. Siis kissan tila. Ei uudelleen sisustettu kirjahylly.

Kattoterassilla käsipesulla ekan kerran sitten leikkauksen, viikko takaperin.

Nisu vaikuttaa muutenkin aikalailla omalta itseltään. Lepäämistä on vielä ehkä vähän normaalia enemmän ja paras sivuvaikutus on se, että lepäily pitää ehdottomasti tehdä täti-ihmisen sylissä tai kyljyksen päällä. Täti-ihminenkin kehrää onnellisena, kun sillä on taas oikein kunnon vaativa sylikissa.

Talvitukan pesu.

Tohtori ei ole soittanut sappinesteen gramvärjäyksestä, mikä on hyvä juttu koska näyte on ollut puhdas. Ensi viikolla (ehkä, koska jouluviikko) tulee sitten koepalojen tulokset. Toivottavasti myös diagnoosi.

maanantai 11. joulukuuta 2017

En vaan voi siivota, en voi !

Ihan paras tekosyy olla siivoamatta.


Ja pölyn määrästä voi päätellä, että sitä on tekosyytä on käytetty jo pidemmän aikaa...

lauantai 9. joulukuuta 2017

Salainen joulukissa 2017

Tassulinna järjesti tänäkin vuonna legendaarisen salaisen joulukissan, johon meidän oli ihan pakko taas osallistua. Tämä on tosi kivaa, ostaminen on hauskaa, antaminen on hauskaa ja saaminenkin on hauskaa.

MEIDÄN! 
Meille tuli jo tiistaina ilmoitus, että nyt olisi paketti haettavissa Kaaresta. Ongelmana oli vaan se, että täti-ihminen oli firman pikkujouluissa. Itsenäisyyspäivänä aika meni taas Nilssonin tarkkailuun. Torstaina sitten oli se paniikki-Felina-episodi, joten pääsin hakemaan paketin vasta perjantaina. Kamalaa. Ihan liian monta päivää se siellä joutui odottamaan. häshtäg-eienääikinä!

Ihan pasko kuva, mutta kaikki 4 siinä yhdessä - hei ! 
Kiusasin uteliaisuuttani vielä sen verran, että päätin avata kissojen kanssa lahjat vasta seuraavana päivänä eli tänään lauantaina ! Luonnonvalossa kuvaus vei voiton, vaikkei näistä kuvista pysty sitä edes huomaamaan. Ha, paraskin wannabekuvaaja, taas kerran.

Niin ihanaa, että kissakin kaatuu kyljelleen ! 
Meidän salainen joulukissa on Pikkukissa ja piipittäjä-blogi.

Kiitos jo heti alkuun mieluisasta lahjasta! ISO SYDÄN!



Osa paketeista lähti jo kissojen leikkeihin ennen kun ne oltiin saatu auki - niissä oli punainen ja vihreä kiiltopallo ja palloissa ehkä maailman parhaat pössyt sisällä ! Lisäksi saatiin hiiriä, hiuskoru, iso rotta, höyhenlelu  ja ...  HERRRKKUJA!

Ellin ehdoton suosikki. Sen häntä (lelu) on jo käsitelty puolta lyhyemmäksi.


Täti-ihmisen herkut.
Ihaninta oli itse asiassa nähdä Mimmin, Börjen ja Ellin innostuvan lahjoista  ihan älyttömästi, kolmikko kun on jäänyt viime viikkoina vähemmälle huomioille Nilssonin sairastelun takia. Reaktio, mitä en osannut itsessäni odottaa. Taitaa alitajunnassa painaa huono omatunto niiden laiminlyömisestä, vaikkakin ihan ymmärrettävistä syistä.


Sitten vielä kun olisi saanut kuvattua kaikki lahjat yhdessä kasassa, mutta nämä tuholaiset levitti ne niin ympäri kämppää että tarjolla on vaan nyt vaan näitä tilannekuvia.

Se Punainen Pallo ! 


Kiitos kirjeestä, naapuri :)
Kiitos Tiuke vielä kerran ihanasta lahjasta! Keksit oli niin hyviä, että ne meni melkein yhdellä istumisella aamukahvin ohessa. Tai siis ne piti syödä tosi nopeasti, että saan sinne siis kissojen karkkeja säilöön. Siis. Oikeasti. Siksi vaan ;)

Paperit !!! 
Ei muuten pidä aliarvioida lahjapapereiden kiehtovuutta. Niiden kanssa on nyt temmelletty vuorotellen täällä jo jokusen tovin!  Kissat. Sydän.


Nyt ei täti-ihminen raaskisi nostella uusia leluja ja lahjapapereita lattialta, mutta treffit imurin kanssa kutsuu...

Ps. Makeinta kirjepaperia ikinä !


torstai 7. joulukuuta 2017

Kallis kakka

Nilssonin kunto alkoi muuttumaan huonompaan päin tuossa päivä, puolitoista sitten.
Viime yönä herätin sen muutaman kerran, kun se makasi kyljellään, jalat suorina ja aivan liikkumatta. Mä oikeasti luulin, että siltä oli henki lähtenyt.
Tänään aamulla ei enää ruokakaan maistunut ja kissa vaan kyyhötti  sängyssä.
Epäilin kipujen olevan syynä ja päätin koukata duunimatkalla Felinassa hakemassa meidän kipureseptin ja soittavani päivällä Teijalle.

Kyllä pojatkin käyttää pinkkiä.

Siellä ollessa tajusin kysyä, että onko Teija jo töissä.  Oli hän. Siinä sitten tuli samantien käsky, että kissa on toimitettava klinikalle heti. Ei illalla, ei iltapäivällä vaan heti.

Paniikki.

Liukkailla teillä liukastelin duuniin (Felinasta max 5 minuutin päässä), itkeäsössötin siinä sitten etten voi jäädä ja lähden kissan hakuun. Koska olen töissä yhdestä Suomen parhaista firmoista niin tästä ei tullut ongelmaa vaan taas täti lähti bussille. Kotona kissa kantokassiin ja vaihteeksi auto alle. Nopeampi vaihtoehto, nimittäin. Klo 10.08 Nilsson jäi Felinaan. Täti-ihminen lähti töihin.

Tämän päivän paprut ja uudet lääkkeet.

Katti oli kuivunut ja pääsi samantien nesteytykseen. Veriarvot kontrolloitiin: urea hieman koholla ( elimistön kuivuminen) ja kolesteroli hieman alhaalla, mutta se taas liittynee Nisun taustasairauteen suolistossa. Muut arvot viiterajoissa.

Tonttupuku otettiin klinikalla pois päältä, ettei se estä gaggailua. Kotona vielä nakuiltiin hetki.

Röntgen paljasti Nisun paksusuolen olevan koko suolen matkalta kakkaa. Paljon kakkaa. Tässä siis  mahdollinen/todennäköinen syy kissan epämukavaan oloon.Peräruiskeen jälkeen, gaggi lensi ja ison määrän lensikin.

Tukihoitona Nisu sai pahoinvoinninestolääkkeet, happosalpaajan ja opioidikipulääkeen. Jep. Narkaava tonttu on taas paikalla.

Ja taas kissaa kiusataan tolla puvulla. Nakuilut on tältä päivältä nakuiltu.

Nyt on taas yksi uusi lääke kuivoissa. Resoloria annetaan päivittäin 1/4 tabua, että se gaggi ei enää sinne suoleen jämähdä vaan liikkuu kuten pitääkin.Lisäksi tietty Duphalacia ja kaikki ne muut lääkkeet.

Lasku: 284, 74 € . On siinä peräruiskeella hintaa ;)
Tämä käynti mahtui muuten vielä vakuutukseen, mutta viesti Tapiolalta kertoi, että nyt on  jäljellä on kokonaiset 25, 21€. Öh.

Ps. kiitos teille kaikille facebookissa mun kanssa myötäeläneet ja tsemppejä laittaneet ihanat lukijat ❤️ Ne merkitsee tosi paljon ja antaa oikeasti tukea Kiitos. Kiitos. Kiitos.